Viimeisimmät artikkelit

Sukkapuikot pyöreistä kulmikkaisiin
  • 15 Jul, 2022

Aina ei edes tule ajatelleeksi, että sukkapuikot voivat olla pyöreistä jopa neliskanttisiin. Ja hulluin idea taitaa olla taipuisat puikot, jolloin sukkaa tai lapasta ei tarvitse kutoa kuin kolmella puikolla. Eipä silti, niitä löytyy myös eri pituisina sekä monenlaisesta materiaalista. Joten vaikea onkin sanoa, mikä on paras tai mitä voisi suositella kenellekään. Joten ehkä on parempi vain esitellä niiden erilaisia ominaisuuksia ja sinä lukijana olet vastuussa omasta halustasi. Eikä ole huono idea kokeilla useampaa eri tyylistä puikkoa, jolloin huomaa niiden erot käytännössä.

Kulmikkaat sukkapuikot voivat vaatia totuttelua
  • 15 Jul, 2022

Kulmikkaat sukkapuikot ovat hyvä vaihtoehto tavallisille sukkapuikoille. Kulmikas muotoilu vähentää sukkapuikon puristamisen tarvetta, jolloin käden ote pysyy pitävänä ja käden ja käsivarren lihakset pysyvät rentoina. Kulmikkailla sukkapuikoilla on miellyttävä neuloa työtä kuin työtä. Jos käsissäsi on esimerkiksi nivelvaivoja, voi kulmikkailla sukkapuikoilla neulominen olla hiukan kivuttomampaa. Myös niskoille nämä puikot ovat hyvä valinta. Alun perin puikot ovatkin kehitetty reumapuikoiksi. Kulmikkaat sukkapuikot ovat kooltansa hieman erilaisetKun valitsee työhönsä puikkoja, kannattaa koon valinnassa olla tarkka.

Käytännöllinen ompelutarvikesetti
  • 22 Mar, 2022

Vain tyhmä tai tuhlaavainen jättää korjaamatta vaatteen, joka on mahdollista korjata omin avun. Monen ratkenneen sauman tai irronneen napin hoitelee kuntoon käden käänteessä. Usein korjauspuuhat saattavat kuitenkin lopahtaa alkuunsa jo siitä syystä, että tarvikkeita ei ole saatavilla. Pienikin ompelutarvikesetti mahdollistaa sen, että korjaus- ja ompelutöihin voi ryhtyä juuri silloin, kun mieli tekee eikä asia lykkäänny hamaan tulevaisuuteen tai unohdu kokonaan. Pienikin ompelutarvikesetti sisältää perustarvikkeetOmpelutarvikesetin ei tarvitse olla laaja tai kallis ollakseen toimiva.

Tyylikäs pellavakangas vaatteisiin
  • By Asta
  • 10 Jan, 2022

Sopiiko pehmeä ja hengittävä pellavakangas vaatteisiin? Se on itse asiassa hyvin hengittävä kangas, joten se toimii myös hyvin kesän kuumuudessa. Jos asu on hiukan väljä, se tuo mukavaa viileyttä. Kangas tunnetaan myös siitä, että se on kestävää ja siinä on luonnostaan mukava kiilto. Pellavakankaasta voi tehdä juhlavia mekkoja, housuja sekä jakkuja, mutta kangas toimii myös hyvin arkisemmissa vaatteissa. Sitä voi käyttää myös vuodevaatteina sekä pyyhkeinä. Antibakteerinen pellavakangas vaatteisiinJos historiaa miettii lyhyesti ja nopeasti, voidaan palata taaksepäin viimeisimmät sata vuotta.

Saumurin lankojen säätö
  • 06 Jan, 2022

Parhaiten saumurin langoista selviää, kun tutustuu huolellisesti ohjekirjaan. Siellä annetaan ensinnäkin vinkkejä ommelmahdollisuuksiin, mutta myös säätöihin, hienosäätöihin ja kaikenlaisiin ongelmiin. Ohjekirja antaa myös jonkin verran vinkkejä, miten saumurin lankojen säätö tapahtuu juuri siinä sinun koneessasi. Langoista pitää muistaa se, että niiden on syytä olla riittävän laadukkaita. Silloin niihin ei tule takkuja vaan ne tulevat saumaan sileästi. Siepparilangat puolestaan voivat olla ohuempia ja riittoisia, mutta neulelangat voivat olla normaalipaksuisia. Miten saumurin lankojen säätö tapahtuu?

Virkattu donitsi aloittelijoille
  • 03 Dec, 2021

Virkkukoukuilla voi tehdä myös kauniita hiusdonitseja. Virkattu donitsi on uniikki käsityö, joka sopii niin omiin hiuksiin kuin vaikkapa lahjaksi läheisille. Hiusdonitsista voi tehdä juuri sellaisen, kuin itse haluaa. Liikkeelle voi lähteä esimerkiksi omasta lempiväristä, josta tehdään ensimmäinen donitsi. Hiusdonitsin virkkaaminen on todella helppoa. Se sopii sen vuoksi erinomaisesti myös aloittelevan virkkaajan käsityöksi. Tarvitset ainoastaan virkkaamiseen soveltuvaa lankaa, kuminauhan sekä tietenkin virkkuukoukun. Hiusdonitsi valmistuu melko nopeasti ja yhdestä lankakerästä saat tehtyä donitsin mallista riippuen 3-4 hiusdonitsia.

Vetoketjun ompeleminen onnistuu myös aloittelijalta
  • 03 Dec, 2021

Vetoketjun ompeleminen onnistuu hyvin myös itse, kun tietää muutamat perusasiat. Tarvitset vain ompelukoneen ja tarpeisiisi sopivan vetoketjun. Vetoketjuja on avomallisia ja umpimallisia. Avomallisia ovat sellaiset, joissa kappaleet lähtevät kokonaan toisistaan irti. Tällaisia vetoketjuja käytetään yleensä esimerkiksi takeissa tai vetoketjullisissa pusakoissa. Umpivetoketju ei avaudu kokonaan, vaan on nimensä mukaisesti alhaalta kiinni. Tällaista vetoketjua käytetään yleensä erilaisissa laukuissa ja pussukoissa sekä mekoissa ja hameissa. Ompelemisessa lähdetään siis liikkeelle valitsemalla kankaaseen sopiva vetoketju.

Napinläven ompelu
  • 30 Nov, 2021

Monella ompelua harrastavalla on omat inhokkinsa ompelussa. Yksi tällainen inhokkiasia on erityisesti napinläven ompelu. Monella ompeleminen sujuu hyvin siihen saakka, kunnes pitäisi ommella napinläpi paikoilleen. Ratkaisu ongelmaan ei kuitenkaan tule aivan itsestään, vaan jokaisen on harjoiteltava ompelua muutamaan kertaan, ennen kuin se alkaa sujumaan paremmin. Älä siis heitä heti pyyhettä kehään, vaan lähden kokeilemaan ompelua näillä vinkeillä. Napinläven ompelu helpostiEnsimmäisenä koneeseen tulee kiinnittää napinläpipaininjalka ja valita sopiva ohjelma. Ohjelmaan syötetään napin koot.